Makeanhimo ja muut tavat, joista voit päästä eroon
Hypnoosi voi auttaa muuttamaan tapaa, jota olet jo pitkään yrittänyt muuttaa. Ilman omantunnontuskia ja ilman jatkuvaa tahdonvoiman kamppailua.

Et ole heikko, mielesi vain toimii tavalla, jonka se on oppinut
Moni tuntee tämän: ajatus makeasta pyörii mielessä, vaikka tiedät, ettei se tee hyvää. Joskus se iskee illalla sohvalla, joskus stressaavan päivän jälkeen, joskus ihan huomaamatta. Sitten tulee syyllisyys, ja se vain pahentaa kierrettä.
Himo ei ole luonteenvika. Se on opittu tapa, jonka mieli on rakentanut jostain syystä: lohduksi, palkinnoksi, rutiiniksi tai keinoksi rauhoittua. Tapa on ehkä joskus ollut sinulle hyödyksi, mutta se ei enää palvele sinua. Siksi pelkkä päätös “nyt lopetan” ei useinkaan riitä.

Se ei ole luonteenvika. Se on opittu tapa.
Miten hypnoosi auttaa?
Tahdonvoima toimii tietoisella tasolla. Tavat taas elävät syvemmällä, automaattisissa reaktioissa. Hypnoosissa pääset rauhalliseen, keskittyneeseen tilaan, jossa on mahdollista käsitellä juuri niitä taustalla toimivia malleja.
Työskentelemme yhdessä esimerkiksi näin:
Katsomme yhdessä, missä tilanteissa mieliteko yleensä herää
Työstämme alitajuisia malleja, jotta herkkuun tarttuminen ei ole enää automaattista
Rakennamme uusia tapoja rentoutua ja palkita itseäsi
Et joudu taistelemaan itseäsi vastaan. Kun muutos tapahtuu alitajunnassa se voi tuntua helpolta ja luonnolliselta.
Sopii myös muihin tapoihin
Samat periaatteet toimivat monessa muussakin tavassa, joka tuntuu jääneen päälle:

tupakointi

muut toistuvat tavat
Jos haluat muuttaa jotain, mikä ei enää tunnu omalta, kerro siitä. Katsotaan yhdessä, miten voin auttaa.
Miten tämä etenee?
Varaa ensin soittoaika. Soittelen sinulle ja mietitään yhdessä jos hypnoosi olisi sopiva apua tilanteessasi.

1
Tapaamiset onnistuvat Zoomin välityksellä tai paikan päällä Turussa.

2
Aloitamme tutustumisella ja tavoitteidesi kartoituksella.

3
Sen jälkeen etenemme sessioissa omaan tahtiisi.
Hypnoosi ei ole mielenhallintaa. Olet koko ajan itse mukana ja päätät, mitä tapahtuu.
Mitä voit odottaa?
Hypnoosi ei toimi taikatemppuna, eikä jokainen reagoi siihen samalla tavalla tai samassa ajassa. Monelle muutos kuitenkin tuntuu yllättävän luonnolliselta: makeanhimo hiljenee, ja herkku on yhtäkkiä vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.
ASIAKKAILTA
Asiakaskokemukset
”Olin tilanteessa, jossa en kauppareissulla päässyt ohi jäätelöaltaista, en karkkihyllyistä, en makeista leivonnaisista, ja sen seurauksena tietysti painoni nousi, nousi... Eräänä päivänä kuitenkin tuli eteeni Nilsin ilmoitus FB:ssä. Samantien tein varuksen ja kaksi kertaa viikon välein olin hänen terapiassaan. Nyt on tilanne erilainen, voin rauhassa mennä kauppaan ja tehdä vain ne ostokset mitä varten sinne olin mennytkin.! Kiitos Nils! "
Nainen, 76v
Makeanhimo
"Kävin Nilsin luona yhteensä neljä kertaa. Hypnooseissa haettiin minulle apua painonhallintaan, makean himoon, liikkunnan lisäämiseen arkirutiineihin sekä stressin hallintaan. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomasin positiivisia muutoksia tapahtuvan ja neljän kerran kokonaisuus toi ison helpotuksen arkeen. Olen pystynyt lisäämään liikuntaa arkeen kuin luonnostaan. Stressi on lievittynyt ja kuormittavat tilanteet on helpompi käsitellä nykyään. Painoa ei ole juurikaan lähtenyt,mutta ruokailutottumukset on pysyneet terveellisinä ja makeasta on helppo pysyä erossa. Nils on helposti lähestyttävä ja asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioiva. Käynnit olivat erittäin miellyttäviä ja vaikutukset vaikuttavat olevan pitkäkestoisia. Suosittelen kokeilemaan Nilsi hypnoterapiaa erittäin lämpimästi"
Nainen, 33v
Makeanhimo, painonhallinta
”Hakeuduin Nilsin vastaanotolle päästäkseni irti herkkujen syömisestä. 30 vuoden aikana olin kokeillut kaikki mahdolliset laihdutuskeinot, mutta kilot palasivat, koska en pystynyt olemaan erossa herkuista. Herkut olivat lääke yksinäisyyteen, väsymykseen ja mielipahaan.
Jo ensimmäisen hypnoosin jälkeen, joka tehtiin Zoomin kautta, lopetin herkkujen ajattelun ja syömisen kuin seinään. Olo oli ensin hämmentynyt, mutta viikkojen kuluessa se muuttui varmemmaksi.
Paino on alkanut hitaasti mutta varmasti laskea. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa 30 vuoteen vapaa olo. Päätän itse, mitä suuhuni pistän.”
Anne (nimi muutettu)

HINTA JA KÄYTÄNNÖT
Mitä maksaa?
Sijoitus omaan hyvinvointiisi sisältää kolme tapaamista ja hinta on 490e (sis. alv 25.5%).
Sovit hyvin asiakkaaksi jos:
Olet valmis haastamaan vanhoja uskomuksia ja ajatusmalleja.
Ymmärrät että hoito on yhteistyötä
Tämän lisäksi sinun tulee olla täysi-ikäinen. Hypnoosi ei myöskään sovi henkilöille joilla on psykoottinen sairaus.
Tapaamiset etänä Zoomin kautta tai paikan päällä Turussa, osoitteessa Kaskenkatu 4.
Tapaamisille varaan aina aikaa 1.5h, niin että aika varmasti riittää. Tapaamiset koostuu noin puolet ajasta keskustelusta ja puolet ajasta hypnoosista. Ensimmäisellä tapaamisella käydään tarkasti läpi tilanteesi ja tavoitteesi, niin että pystyn auttamaan sinua mahdollisimman hyvin.
Sopiva väli tapaamisille on 1-2 viikkoa. Joskus voi myös olla hyvä pitää pitempi tauko tapaamisten välillä.
Varaa soittoaika, niin keskustellaan tarkemmin.

Kiinnostaako?
Varaa maksuton alkukeskustelu, niin katsotaan yhdessä, sopiiko hypnoosi sinun tilanteeseesi.
15 min, maksuton
Puhelu ei sido sinua mihinkään.
Et ole vielä valmis soittamaan?